skip to Main Content

Hanke on päättynyt 30.11.2020. Sivustoa ei enää päivitetä.

Hiukkavaaran monitoimitalo

Hiukkavaaran monitoimitalo

Oulun itäosassa sijaitsevassa Hiukkavaaran monitoimitalossa pääkäyttäjinä ovat päiväkoti, koulu, nuorisotalo ja kirjasto. Erityisesti iltaisin monitoimitalo on kaikkien alueen asukkaiden käytettävissä. Rakennuksen 11 bruttoneliömetrin tiloissa järjestetään erilaisia tapahtumia. Siellä toimii myös muita kaupungin palveluita, kuten Oulu-opisto, Oulun kaupungin liikuntapalvelut ja Kulttuuritalo Valve. Rakennus otettiin käyttöön vuoden 2017 syksyllä. Arkkitehtuuriltaan se edustaa uutta ja avointa oppimisympäristöä.

Hiukkavaaran koulussa toimii lukuvuonna 2018–2019 luokat 1–4. Opetushenkilöstöä on yhteensä noin 13. Koulu kasvaa alueen kehittyessä ja oppilaiden vanhetessa niin, että se tulee lopulta olemaan noin 700 oppilaan yhtenäisperuskoulu. Erityistä koulussa on sen pedagogiset ratkaisut ja niitä tukevat tilat. Koulussa annettava opetus on vuosiluokkiin sitomatonta. Ryhmittelyt perustuvat oppijoiden yksilöllisiin tarpeisiin. Hiukkavaarassa ei ole perinteisiä luokkia, vaan koulu rakentuu noin 140–220 oppilaan kotipesistä. Kotipesien tilat on suunniteltu niin, että niitä voi joustavasti muuntaa erilaisia oppimistilanteita tukeviksi.

Hiukkavaara tulee toimimaan haastekilpailun kautta mukaan haettavan nopeiden kokeilujen kohdeympäristönä syksyllä 2019.

Back To Top