Turku – Oppimisen uusi aika

TinyApp-palvelu on helppokäyttöinen varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunniteltu sovellus, jota voisi kutsua vaikka pedagogiseksi assistentiksi. HelsinkiNYC International Oy:n kehittämän palvelun avulla varhaiskasvatuksen…

Perinteinen luokan edessä tapahtuva opetus on vähentynyt ja oppijasta itsestään on tullut aktiivinen toimija, joka oppii päivän aikana monella eri…

Vallalla olevan oppimiskäsityksen mukaan lapset ja nuoret ovat itse aktiivisia toimijoita, jotka oppivat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ilmiöpohjaista ja toiminnallista oppimista tukee oppilaan mahdollisuus…

hands-2847508__340-8686087

Alle kouluikäiset lapset käyttävät kaikessa tekemisessään ennakkoluulotonta mielikuvitustaan, josta meillä aikuisilla on enää murto-osa jäljellä. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapsia kannustetaan…

jr_0140_hires0-2695981

Älykkäät ja uudenlaiset ratkaisut parhaimmillaan sujuvoittavat ja helpottavat ihmisten työtä. Siistijöillä on keskeinen rooli koulutilojen siisteyden ja viihtyvyyden ylläpitäjinä, joissa…

kuva-joonas-salo-photography-www-joonassalo-com-3

Yritysvalmennus: Yhteiskehittämisen ABC Turussa Kiinnostaako yhteiskehittäminen? Tule kuulemaan ja oppimaan lisää siitä, miten yhteiskehittämisellä voidaan optimoida liiketoimintaprosessia sekä edistää oppimista.…

otsakekuva-7577378

Älykäs oppimisympäristö voidaan kokea myös taiteen ja luovuuden kautta. Varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelman mukaan käsityö kannustaa erilaisilla työtavoilla lapsia ja nuoria…

kuva2-1744597

Happia Oy julkaisi elokuussa 2017 Breikkeri –verkkopalvelun alakouluille. Helmikuussa 2018 tuotteesta julkaistiin varhaiskasvatukseen oma versio Breikkeri Junior. Verkkopalvelu toimii liikkeen ja…

img_9225-7818401

Hyvä ja selkeästi kuultu opetusääni on osa esteetöntä oppimisympäristöä. Oikein suunniteltu ja mitoitettu äänentoisto voi parantaa merkittävästi kaikkien oppilaiden oppimistuloksia,…

006-vesala_9_2017_kuvalc3a4hde-akifoto-oy-aki-rask__webiso-1162275

Tervetuloa 6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt –hankkeen työpajaan Turkuun Tervetuloa 6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hankkeen Turun kaikkien kehittämisympäristöjen yhteiseen työpajaan kokouslaiva…