TinyApp-palvelu on helppokäyttöinen varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunniteltu sovellus, jota voisi kutsua vaikka pedagogiseksi assistentiksi. HelsinkiNYC International Oy:n kehittämän palvelun avulla varhaiskasvatuksen…
Perinteinen luokan edessä tapahtuva opetus on vähentynyt ja oppijasta itsestään on tullut aktiivinen toimija, joka oppii päivän aikana monella eri…
Virtuaaliset oppimisympäristöt tarjoavat oppimiseen uusia mahdollisuuksia. Reaalimaailma voi siirtyä 3D -ulottuvuuteen ja kotisivu muuttua virtuaaliseksi kotitilaksi. Opetus voidaan järjestää aika…
Turun perusopetuksen osahankkeen kokeilun tavoitteena oli skaalata LudoCraft Oy:n aiemmassa pelitutkimushankkeessa kehitetty LudoTrek -oppimissovellus opetussektorille peruskouluikäisten lasten ja nuorten käyttöön…
Vallalla olevan oppimiskäsityksen mukaan lapset ja nuoret ovat itse aktiivisia toimijoita, jotka oppivat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ilmiöpohjaista ja toiminnallista oppimista tukee oppilaan mahdollisuus…
Alle kouluikäiset lapset käyttävät kaikessa tekemisessään ennakkoluulotonta mielikuvitustaan, josta meillä aikuisilla on enää murto-osa jäljellä. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapsia kannustetaan…
The material is now freely available. Click below to access the materials: course material (pre-material for the webinar) webinar recording…
Älykkäät ja uudenlaiset ratkaisut parhaimmillaan sujuvoittavat ja helpottavat ihmisten työtä. Siistijöillä on keskeinen rooli koulutilojen siisteyden ja viihtyvyyden ylläpitäjinä, joissa…
Date: Thursday March 12, 2020 at 9.00-15.00 Location: Vierailukeskus Joki (”Workshop”) @ Lemminkäisenkatu 12b, Kupittaa, Turku Presenter & Facilitator: Werner…
6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hanke lähti alusta saakka murtamaan raja-aitoja yritysten ja koulujen välisestä yhteistyöstä. Toiminnan edetessä tavoitteessa on saavutettu merkittäviä edistysaskeleita. Kouluja on avattu kokeilualustaksi yrityksille nopeiden kokeilujen ohjelman myötä.








