ARriver tuo lisätyn todellisuuden Aurajoen rannoille – Oppimisen uusi aika

ARriver-sateenvarjokonsepti kerää alleen monia Aurajokirannan virtualisointiin kytkeytyvää aloitetta ja kehityskohdetta. Turun ammattikorkeakoulu ja Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio (TSYK) aloittivat yrityskumppaninsa Scandinavian Renaissance kanssa syksyllä 2018 nopean kokeilun liittyen yrityksen kehitysvaiheessa olevaan lisätyn todellisuuden älykaupunkialustaan. Kokeilun tarkoituksena on ollut pohtia, miten lukiolaisten tekemä luonnontieteisiin ja Turun historiaan liittyvä sisältö voitaisiin yhdistää sekä sisällön ylläpitäjille että loppukäyttäjille helppokäyttöiseen sovellukseen, jota voisi tarvittaessa laajentaa vaikkapa turistien kaupunkikokemuksen monipuolistamiseen.

Yhteiskehittämisessä yhdistyy joustavalla tavalla yrityksen liiketoimintaintressit, lukion opettajien oppimisympäristöjen kehittämispanos, lukiolaisten sisällöntuotanto sekä korkeakoulun rooli kokeilun fasilitaattorina ja teknologisena tukipisteenä. Yhteistyö on ollut näkökulmien yhteensovittamisen kannalta ajoittain haastavaa, mutta toisaalta myös hyvin palkitsevaa.

– Scandinarean alustan avulla lukiomme opettajat ja opiskelijat voivat yhdessä luoda haluamiaan oppimiskokonaisuuksia Aurajoen rannoille. Koska yhteydenpito yrityskumppanin kanssa on ollut tiivistä, sisältöjen pedagoginen merkitys pystytään arvioimaan luonnollisena osana kehitystyötä, kommentoi TSYK:in merilinjan koordinaattori Christiane Ala-Nissilä.

Kokeiluun liittyen on jo tehty monenlaista – 3D-valokuvattu Suomen ensimmäisiä haarukoita ja testattu keskiaikaisen hansalaivan uittamista Suomen Joutsenen vieressä. Tällä hetkellä alustalle ollaan viemässä monipuolisesti erilaisissa muodoissa olevaa sisältöä, uusimpana kehittämisen kohteena nimenomaan 3D-objektit. Kaiken ytimessä on eri osapuolien tavoitteiden yhdistäminen mahdollisimman ketterästi.

– Shift-yritysfestivaaleilla alkanut keskustelu Turun ammattikorkeakoulun ja Turun kaupungin kanssa on johtanut yrityksemmekin näkökulmasta mukavaan tilanteeseen, jossa yhteiskehittäminen tuo aitoa lisäarvoa toimintaamme, vaikka raha ei itse kokeilussa liikukaan, vahvistaa Scandinavian Renaissancen puheenjohtaja Joona Saari.

Suunnitteilla on jo jatkokokeilu, jossa ensi kevään aikana testataan kansallisella tasolla käyttöönotettavia 5G-verkkoja ja -laitteita. Kaiken takana on toisaalta myös pidemmän aikavälin ajatuksia ARriver-konseptin laajentamisesta esimerkiksi digitaalisten kaksosten rakentamiseen ja kulissien takana tapahtuvasta opetussuunnitelmatyöstä – sekä ammattikorkeakoulussa että lukiossa.

– Lukioiden kansalliseen opetussuunnitelmaan vaikuttaminen on mahdollista ja mikä parasta, olemme kokeilun avulla itse asiassa ennakoimassa tulevia muutoksia, iloitsee TSYK:in biologian ja maantiedon opettaja Nina Brander.

Lisätietoja ARriveristä: Rauli Lautkankare, Turun AMK

Lue lisää Turun ammattikorkeakoulun kanssa tehtävästä kehitystyöstä ja sen aihealueista täältä ja Turun kaupungin vastaavista täältä.

Kokeilemaan pääsee ottamalla yhteyttä: Rauli Lautkankare (Turun AMK) tai Niina Salonen (Turun kaupunki)

Akustiikka ja äänentoisto ovat osa esteetöntä oppimisympäristöä – Oppimisen uusi aika

Hyvä ja selkeästi kuultu opetusääni on osa esteetöntä oppimisympäristöä. Oikein suunniteltu ja mitoitettu äänentoisto voi parantaa merkittävästi kaikkien oppilaiden oppimistuloksia, mutta erityisesti hyötyä saavat kuulonalenemasta kärsivät oppilaat. Kuulonalenema voi olla pysyvää tai esimerkiksi flunssan aiheuttamaa ja n. 37 % kaikista oppilaista kärsii siitä jossakin vaiheessa lukuvuotta. Joissain oppiaineissa selvästi ja tarkasti kuultu opetusääni korostuu. Esimerkiksi kieltenopetuksessa äänteiden selvä kuuleminen on tärkeää.

IT Plan Oy suunnittelee ja toteuttaa oppimisympäristöjen äänimaailmoja ja äänentoistojärjestelmiä. Yritys edustaa Suomessa erityisesti oppimisympäristöihin suunniteltuja Frontrow -äänentoistojärjestelmiä (www.gofrontrow.com), joiden avulla opetusääni (opettajan/ oppilaan/ ulkoisen median) jaetaan tasaisesti koko oppimistilaan. Järjestelmä on liitettävissä muihin teknisiin järjestelmiin ja se on verkotettavissa sekä liitettävissä esimerkiksi koulun keskusradiojärjestelmään. img_9224-300x200-6517215

Peruspakettiin kuuluvat kaiutin, opettajan kaulamikrofoni ja oppilaan käsimikrofoni. Äänen suoratoistaminen tapahtuu langattomasti esimerkiksi bluetooth:n avulla. Älykkään teknologian ansiosta äänen kaari leviää huoneeseen tasaisemmin, laite vähentää ei toivottua kaiun ääntä ja äänenvoimakkuuden teho on jopa 25 % parempi tavallisiin kaiuttimiin verrattuna. Ääni kuuluu yhtä voimakkaana puhujan sijainnista riippumatta.

Turun varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kokeilun tavoitteena oli käyttäjäkommenttien avulla hakea ideoita ja tarpeita tuotteen jatkokehitystä ajatellen sekä testata, miten laite integroituu oppimistilan käytössä oleviin av-järjestelmiin. Tarkoituksena oli myös lisätä yrityksen näkyvyyttä ja tietoisuutta sen tuotteista ja palveluista sekä yleensäkin korostaa äänentoiston merkitystä opetustyössä sopivan melutason ja opettajien säästeliään äänenkäytön kannalta.

Moision päivähoitoyksikössä ja Yli-Maarian päiväkodissa sekä ala -ja yläkoulun puolella laitteistoa kokeiltiin kolmessa syklissä noin kuukauden mittaisina ajanjaksoina syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana. Kerrallaan kokeilussa oli mukana kolme-neljä opettajaa. Oppilaan ja erityisesti opettajan mikrofoniratkaisua oli tarkoitus käyttää eri oppiaineiden tunneilla ja monenlaisissa pedagogisissa tilanteissa. Opettajilta kerättiin palautetta kyselylomakkeen ja henkilökohtaisten haastattelujen muodossa.

Kyselyn keskeisiä tuloksia: Opettajat pitivät laitetta helppokäyttöisenä. Sen avulla lapset rauhoittuivat nopeammin kuuntelemaan ja keskittyivät paremmin opetuksen seuraamiseen. Opettajien mukaan heidän äänensä kesti ja heidän sanomisiaan kuultiin aiempaa paremmin. Aremmatkin oppilaat uskaltautuivat oppilasmikrofonin avulla ilmaisemaan itseään rohkeammin. Laitteesta haluttiin paremmin siirreltävä. Opettajamikrofoni koettiin välillä raskaaksi pidettäväksi kaulalla ja se otti herkästi rahinaa vaatteista, jos opettaja liikkui paljon oppitunnin aikana.

– Yrityksen kannalta kokeiluhanke sujui erinomaisesti. Järjestelmiä kokeiltiin erilaisissa oppimisympäristöissä eri-ikäisten lasten opetuksessa. Kokeiluun valitut opettajat ottivat järjestelmän ennakkoluulottomasti käyttöönsä ja sovelsivat myös oppilasmikrofonia lasten vastatessa kysymyksiin ja esitellessä tuotoksiaan. Järjestelmän, sen käyttöönoton ja käytön kannalta kehitettäviä asioita ja teknisiä ratkaisuja tuli esille jonkin verran. Kokeiluhanke auttoi tuomaan nämä seikat esille ja palaute tuotekehitykseen on jo lähtenyt, toteaa IT Plan Oy:n Lasse Kuivamäki.

20190311_155909-225x300-1116535 getimage-300x225-8912704 img_9217-200x300-6573712

Lekolar ja muunneltava alkuopetuksen luokka – Oppimisen uusi aika

Muuntojoustavan oppimisympäristön kehittäminen alkuopetukseen

– Ei jäädä kesälomalle! Näin toivoi eräs oppilas Turun Yli-Maarian koulun Moision yksiköstä, jossa kokeiltiin opiskelua Lekolarin varustamassa pulpetittomassa malliluokassa kevään 2018 aikana.

Koulun alkuopettajat suunnittelivat yhdessä Lekolarin edustajien kanssa uudenlaisen alkuopetuksen opetustilan. Luokkatila uudistui myös kiintokalusteiden osalta. Yritys laati toiveiden perusteella muutaman mallin, joista valittiin toteutukseen paras. Avainteemoina olivat muunneltavuus, viihtyvyys, ergonomia ja kalusteiden toimivuus. Suunnittelussa huomioitiin alkuopetuksen pedagoginen luonne ja tarpeet. Kokeilu tehtiin täysin vastikkeettomasti.

Luokassa on erityyppisiä tuoleja niin rauhalliseen kuin aktiivisempaankin istumiseen sekä kevyitä muotopöytiä, joista voi tarpeen mukaan muodostaa helposti erilaisia ryhmiä. Oman pulpetin sijaan jokaisella oppilaalla on oma laatikko kirjoille ja vihkoille sekä seinällä koukku johon voi ripustaa repun. Luokan nurkkaan on luotu pieni rauhallinen tila raheilla ja pyöreällä pöydällä. Nurkkauksen vieressä pehmeä satamatto tuo iloa matematiikan oppimiseen. Kun koko luokka on yhteistä tilaa, vahvistuu yhteishenkikin.

Kuukauden ajan koulun alkuopetusluokat käyttivät tilaa vuorotellen ja antoivat vapaamuotoista palautetta tilan toimivuudesta ja kalusteiden sopivuudesta oppimisympäristöön. Tilan yhteissuunnittelun ja palautteen avulla yritys sai erilaisia näkökulmia ja tietoa käyttäjien tarpeista uudenlaisten alkuopetuksen oppimisympäristöjen suunnitteluun vanhassa koulurakennuksessa. Kokeilu tuki myös käyttäjälähtöisen suunnittelumallin kehittymistä. Kokeilun avulla yrityksen tunnettavuus koulukalustetoimittajana lisääntyi. Yritys sai kokeilusta myös referenssin ja voi käyttää sitä jatkossa omana markkinointimateriaalinaan.

– Uutta on aina kiva päästä kokeilemaan, jos se tuntuu palvelevan opiskelua. Saimme uuden ja valoisan luokan, jossa istumapaikkojen paikkaa voi usein vaihdella. Ryhmätyöt saivat uudet muodot ja erilaiset istuimet innostavat oppijoita. Oppilaat ovat jotenkin paremmin autettavissa näiden uusien pöytien äärellä. Pöytien ääressä oppilaidenkin tulee välillä työskenneltyä seisten. Säilytyskalusteilla saa luokkatilaan jaettuja tiloja. Luokkatilaa käyttävät myös muut alkuopetusryhmät sähköisen varauskalenterin kautta. Olen iloinen, että minä ja luokkani tuli valituksi kokeiluun mukaan, toteaa 2A -luokan opettaja Riitta Lahtinen.

Pihlajamäen ala-asteen opettajat yhteiskehittävät Digiseikkailun oppimateriaalia – Oppimisen uusi aika

Helsingin ensimmäinen EAC-kokeilu Pihlajamäen ala-asteella on sujunut hyvin ja Digiseikkailu on saanut runsaasti käyttäjäkokemusta oppimateriaalin kehittämiseksi. Opettajat arvostavat erityisesti tuotteen helppokäyttöisyyttä ja tarinallisuutta.

1.11.2019 | Raigo Megerild

Digiseikkailun suosittu Laama-peli, jossa harjoitellaan näppäintaitoja.

– Laama -peli on aivan hitti! Visuaalisuus ja hauskat hahmot saavat oppilaat innostumaan, kertoo Pihlajamäen ala-asteen resurssiopettaja Amalia Astikainen.

Pihlajamäen ala-asteen koulussa on yhteiskehitetty kuluvana syksynä Digiseikkailu –nimistä tuotetta. Tuote on mottonsa mukaisesti uuden lukutaidon aapinen: alakoululaiset oppivat, että pupun korvat ja mato (ctrl + alt + del) avaa kirjautumissivun ja ison alkukirjaimen saa kun painaa shiftiä samaan aikaan. Tuotteen hahmot ja tarina käsittelevät myös abstrakteja aiheita kuten sanavapautta, ikärajoja, nettikettiä sekä empatiataitoja.

Yhteiskehittämisen aikana kiinnostuneet opettajat ovat saaneet ilmaiseksi käyttöönsä Digiseikkailun oppimateriaalit sekä oppimispelit ja -tehtävät. Samaan aikaan yritys on saanut palautetta ja kehittämisideoita. Yhteiskehittäminen on osa Helsingin elinkeino-osaston EAC-kokeiluita, joissa uusille opetusalan tuotteille pyritään hankkimaan aito kehittämisympäristö kaupungin kouluista.

– Kokeilun aikana olemme kehittäneet esimerkiksi teknisiä ominaisuuksia, kuten lyhentäneet latautumisaikoja. Lisäksi olemme julkaisemassa Digiseikkailun empatiapolkua, joka on osa valtakunnallista Empatiapakkaus-kampanjaa. Peliä on testattu tässä EAC-kokeilussa, kertoo yrittäjä ja koulun opettaja Marjo Paappanen.

Opettajat arvostavat hyvän tarinan ja hahmojen lisäksi myös helppoutta. Digiseikkailun materiaali on hyvin jäsennelty ja oppilaille helppo käyttää. Opettajat voivat olla varmoja, että materiaalissa käydään läpi ne asiat, jotka opetussuunnitelma edellyttää.

– Vaikka en ollut nähnyt sivustoa, niin pystyin hyppäämään mukaan ja käyttämään Digiseikkailua, sillä se oli niin helppoa, kertoo 2.-luokkaa opettava Krista Kara. Helsingin yliopiston opettajaopiskelijat Maija Jonkka ja Annika Laukkanen komppaavat ja kertovat, että opettajakoulutuksessa käsitellään tieto- ja viestintäteknisten taitojen opettamista, mutta esimerkiksi näppäintaitojen opettamista sivutaan vain vähän.

Digitaalisten taitojen opettaminen alakoululaisille sai uutta vauhtia vuosien 2014-2016 opetussuunnitelman uudistuksesta. Tämä osaltaan edisti Digiseikkailun kaltaisten tuotteiden markkinan syntymistä. Ennen Digiseikkailua, opettajat käyttivät tieto- ja viestintätaitojen opettamiseen esimerkiksi aapisten ja oppikirjojen lisälehtiä, jotka koetaan aika ankeaksi materiaaliksi verrattuna Häsän, Tweetyn, Laaman ja muiden Digiseikkailun hahmojen tarinoihin.

Digiseikkailun oppimateriaalin etusivu.

– Suurin osa maailmalla tuotettavasta oppimateriaalista jää käyttämättä. Me ollaan yritetty ratkaista tätä pulmaa sillä, että materiaalin pitää puhutella ennen kaikkea lasta. Lapset rakastavat eläinhahmoja ja heistä on kihelmöivää pohtia mitä seuraavaksi tapahtuu, kertoo Paappanen.

– EAC-kokeilun myötä olemme saaneet tukea tuotekehitykseen: vasta luokassa huomaa, mitkä asiat toimivat ja mitä pitää muuttaa. Koodaan itse, joten pystyn joustavasti muokkaamaan tuotetta, kun huomaan, että lapset eivät löydä jotakin painiketta tai käytettävyydessä on muuta parannettavaa, Paappanen lisää.

Digiseikkailu tekee yhteistyötä myös oululaisen Breikkeri tuotteen kanssa. Breikkerin hahmoja seikkailee muutamassa Digiseikkailun pelissä opettamassa tunnetaitoja.

-Hyvää naisyrittäjien synergiaa ja mahdollisimman hyvää oppimateriaalia, Paappanen naurahtaa.

Digiseikkailusta lisää tietoa www.digiseikkailu.com.

Digiseikkailun empatiapolku on verkossa ilmaiseksi kaikille suomalaisille kouluille tarjottavat interaktiivinen oppimismateriaali, jossa harjoitellaan empatiataitoja. Peli julkaistaan 15.11.2019 osoitteessa www.digiadventurers.com   

Artikkelissa mainittujen henkilöiden lisäksi jutun kirjoittamisen yhteydessä haastateltiin opettajia Suvi Anttosta ja Johanna Timosta Pihlajamäen ala-asteen koulusta.

Yritysvalmennus: Kotimaan myynti ja markkinointi edu-yrityksissä – Oppimisen uusi aika

Aika: perjantai 17.1.2020 klo 90:00 – 16:00  UUSI AIKA HUHTIKUUSSA
Paikka: A Grid, Otakaari 5, Espoo
HUOM! Koulutus peruttu liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Mikäli olet kiinnostunut koulutuksesta, ota yhteyttä meri.vainio@espoo.fi

Koulutus on osallistujille ilmainen ja sisältää aamiaisen (8:30 alkaen) sekä lounaan. Ilmoittautuessa käytä koodia 6aikatäo

Kaikki moduulit jakautuvat erilliseen luento-osaan, ja erilliseen sparrattuun harjoitteluosaan.

Moduuli 1: Ed Tech alan start up -yrityksen myyntityö

Myynti kotimaan asiakkaille & hankintalaki.

Moduuli 2: Markkinoinnin tehtävä

Katsaus kotimaan markkinointimetodeihin Facebookista franchisingiin. Eri mainosmuotojen kustannukset.

Moduuli 3: Pitching myyntitilanteessa

Pitching investorille. 10 sek pitch, 30 sek hissipuhe, 3 min pitch. Deckit ja esiintyminen. Tavoitteet eri pitchingeille ja stepit pitchistä eteenpäin.

Kouluttajat

Taina Mikkola, toimitusjohtaja, TinyApp – kotimaan myynti edu-yrityksessä ja hankintalaki
Sampo Leino, markkinointijohtaja & yhteisövastaava, Superlect – kotimaan markkinointi ja markkinointikanavat
Antti Jäänvirta, toimitusjohtaja, Superlect – myyntipuhe / pitching

Kenelle tämä koulutus on tarkoitettu?

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti koulutusalan yrityksille, muttei poissuljettu muiltakaan. 6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt-hankkeen yritysvalmennukset ovat de minimiksen alaista tukea. Osallistuvien yritysten tulee toimittaa de minimis -ilmoitus ennen valmennuspäivää. Kyseessä on EU-komission De minimis -asetuksen (Komission asetus (EU) N:o 1407/2013) mukainen ilmoitus, jonka valmennuksen järjestäjä lähettää yritykselle täytettäväksi ilmoittautumisen jälkeen.

Hauskaa energiamurrosta – Energy Hackathon 2019 tuotti uusia ideoita energian visualisointiin ja pelillistämiseen – Oppimisen uusi aika

Turussa järjestettiin 17.–18.5. energiamurroksen visualisointiin ja pelillistämiseen keskittynyt hackathon. Hackathonin voitti Punnu Games -yritystiimi lisättyä todellisuutta, vastuullista energiankulutusta ja joukkoistettua kaupunkisuunnittelua yhdistelevällä ideallaan.

SparkUp-startupyhteisön tiloissa järjestetyn tapahtuman tarkoituksena oli löytää tapoja tehdä energian kulutus näkyväksi loppukäyttäjälle, sekä mahdollistaa ja helpottaa muutosten tekemistä kuluttajan näkökulmasta viihdyttävällä tavalla. Voittajajoukkueen Punnu Gamesin [https://www.punnugames.com/] ideassa yhdistyi lisätyn todellisuuden käyttäminen kaupunkitilassa hyödyntäen joukkoälyä ja yhteisöjen aktivointia erilaisten innovaatiohaasteiden ratkaisemiseksi.

Tapahtumaan osallistui noin 40 osallistujaa 12 tiimissä. Tiimien lähtökohdat olivat varsin erilaisia valtaosan ollessa kuitenkin puhtaita yritystiimejä. Tapahtuman aikana eri alojen asiantuntijoista koostuva raati sparrasi ja auttoi osallistujia ideoidensa kehittämisessä ja prototyyppien rakentamisessa. Hackathonin voittaja sai palkinnoksi Smart and Wise Turku -kärkihankkeen lahjoittamat 4000 euroa sekä Turku Energian, Fortumin ja Tiedon järjestämää yrityssparrausta. Neljälle kunniamaininnan saaneille joukkueille jaettiin pino Lenovon kannettavia tietokoneita.

Tapahtuman keynote-puheenvuoron piti tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava, joka halusi kilpailuun osallistuvien pohtivan erityisesti monien energiaan liittyvien nykyratkaisujen järjettömyyttä ja energiamurrokseen liittyviä uusia vaikutusmahdollisuuksia. Energiamurros tarkoittaa energiantuotannon hajautumista suurilta energiayrityksiltä kuluttajille. Esimerkkinä voi käyttää aurinkoenergiaa. Talokohtaiset kennot mahdollistavat yksittäisen kuluttajan sähköntuotannon ja sen myynnin. Yksityishenkilö voi tuottaa aurinkokennoillaan enemmän sähköä kuin mikä hänen oma tarpeensa on. Ylijäämän voi esimerkiksi myydä naapurille. Energiamurros tarkoittaa myös siirtymistä polttomoottoreista sähköisiin ratkaisuihin, eli fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energiamuotoihin.

Hackathonilla ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseen

Energy Hackathon 2019 -tapahtuman järjesti kaksi 6Aika-hanketta, jotka keskittyvät kehittämään uusia ratkaisuja energian hyödyntämiseen ja oppimiseen. Energiaviisaat kaupungit -hanke pyrkii kehittämään uusia, älykkäitä ja vähähiilisyyttä tukevia ratkaisuja kaupunkien asuin- ja palvelukiinteistöjen​energiatehokkuuden parantamiseen. Voit lukea lisää aiheesta hankkeen verkkosivuilta energiaviisaat.fi.

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hanke pyrkii edistämään käyttäjälähtöisten virtuaalisten ja fyysisten oppimisympäristöjen kehitystä hyödyntäen esimerkiksi AR- ja VR-teknologiaa. Hankkeen nettisivuilta löydät lisätietoa oppimisenuusiaika.fi.

Hackathon on tapahtuma, jossa tiimeissä tai yksin kehitellään nopeasti ideoita ja ratkaisuja ja tehdään niistä prototyyppejä. Yleensä hackathonit kestävät muutaman päivän ja niiden henkeen kuuluu läpi yön työskentely. Päämäärä on kehitellä vapaasti erilaisia ideoita ja saada ratkaisuja myös testattua mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti.

Teksti: Suvi Harvisalo, Turun AMK

Kuvat: Miriam Sewon, Valonia

Sisäilman laadun mittaamista käyttäjälähtöisesti IoT-antureiden avulla – Oppimisen uusi aika

Esineiden internetillä (engl. Internet of Things, lyhyemmin IoT, myös teollinen internet) tarkoitetaan järjestelmiä, jotka perustuvat teknisten laitteiden suorittamaan automaattiseen tiedonsiirtoon sekä kyseisten laitteiden etäseurantaan ja -ohjaukseen verkon kautta.

sieppaa-300x142-1080852Soficta Oy:n Aistio -järjestelmä on älykäs palvelu, joka valvoo automaattisesti kiinteistön huoneistokohtaisia olosuhteita. Aistion langattomat anturit mittaavat mm. lämpötilaa, suhteellista kosteutta sekä hiilidioksidimääriä – tuoden käyttäjälle informaation helposti ja vaivattomasti. Järjestelmän avulla havaitaan välittömästi kiinteistössä vallitsevat ongelmat, jotka korjaamalla voidaan saavuttaa huomattavia säästöjä mm. energiakustannuksissa.

Turun perusopetuksen kokeilun tavoitteena oli luoda yrityksen IoT-palveluprosessista entistä käyttäjälähtöisempää liittämällä käyttäjien mielipiteet mukaan anturien datan avulla tapahtuvaan sisäilman laadun tutkimiseen. Tarkoitus oli myös miettiä, millä eri tavoin syntyvää dataa voisi hyödyntää parempien oppimisen olosuhteiden luomisessa. Kokeilu tehtiin yhteistyössä Turun kaupungin tilapalveluiden ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Ammattikorkeakoulu toimi kokeilussa asiantuntijatahona syntyvän datan käytettävyyden, visualisoinnin ja integroitavuuden suhteen.

Kokeilussa olivat mukana Yli-Maarian koulun Moision yksiköstä (vanha koulurakennus) kaksi oppimistilaa: perinteinen luokka pulpetteineen sekä hankkeen Living Lab -ympäristö, joka on kehitetty uudenlaiseksi oppimistilaksi. Molempiin tiloihin asennettiin yhdet langattomat IoT-anturit ja toimitettiin kyselylaitteet. Anturit mittasivat erilaisia suureita. Kokeilun kannalta keskeisin arvo oli sisäilman hiilidioksidipitoisuus.

Käyttäjäkyselyssä käytettiin tablet -tietokoneeseen kehitettyä ohjelmistoa. Kolmannen vuosiluokan kahden rinnakkaisluokan oppilaat vastasivat anonyymiin kyselyyn sisäilmafiiliksestä joka oppitunnin lopuksi hymynaamojen avulla kolmen viikon ajan. Antureiden tuottamaa dataa käytettiin myös opetusmateriaalina. Data tilojen hiilidioksidimääristä sekä oppilaiden vastauksista kerättiin langattomasti pilvipalveluun. Sitten tulokset vietiin excel -taulukkoon, jossa niitä tarkasteltiin sisäilmaluokituksen mukaisten rajojen puitteissa ja kyselyn tuottamaa dataa vertailtin laitteilla mitattuihin olosuhteisiin. Tuloksissa anturien keräämä data korreloi selvästi käyttäjien mielipiteiden kanssa. Perinteisessä luokassa, jossa oli anturien mukaan korkeammat hiilidioksidiarvot, myös käyttäjät arvioivat tilan sisäilman huonommaksi, vaikka arvot jäivät ohjeellisten riskiarvojen alapuolelle.

Kokeilussa yritys sai mallinnettua prosessia, jossa antureiden muodostaman objektiivisen datan lisäksi voidaan esimerkiksi tilojen ilmanlaadun seuraamiseen ottaa mukaan käyttäjien subjektiivisia näkemyksiä yksinkertaisen kyselyn avulla ja törmäyttää tämä data yhteen. Yritys sai kokemusta myös kyselylaitteen toimivuudesta ja helppokäyttöisyydestä.  Lisäksi kokeilu herätti monenlaisia jatkokehitysideoita. Esimerkiksi opettajanäyttö, jossa voisi reaaliaikaisesti näkyä vaikka tilan hiilidioksidiarvot. Näin opettaja voisi reagoida mahdollisesti tarvittaviin muutoksiin. Kokeilu toimi esimerkkinä kaupungin tasolla terveellisempien oppimisympäristöjen kehittämisessä hyödyntäen IoT-teknologiaa. Oppilaat ja opettajat kokivat tärkeäksi saavansa äänensä kuuluviin työympäristön ilmanlaatuun liittyvissä kysymyksissä.

 – IoT:n tuottaman datan sekä subjektiivisen käyttäjäkokemusdatan kerääminen ja risteyttäminen kiinteistön olosuhteiden todentamiseksi on erittäin mielenkiintoinen aihealue. Mielestämme on erittäin hienoa, että julkisia kohteita voidaan käyttää kokeilualustoina ja siten tuottaa uutta tietoa uusien menetelmien sekä liike-toimintamallien perustaksi. Saimme erittäin arvokasta tietoa kokeiluhankkeesta ja hyödynnämme siitä saatuja tietoja tulevaisuudessa omissa tuotteissamme, toteaa Soficta Oy:n toimitusjohtaja Sami Metsänperä.

graafi-1-300x171-3565013                graafi-2-300x167-6673906

Breikkeri Junior – liikuttaa lapsia – Oppimisen uusi aika

Happia Oy julkaisi elokuussa 2017 Breikkeri –verkkopalvelun alakouluille. Helmikuussa 2018 tuotteesta julkaistiin varhaiskasvatukseen oma versio Breikkeri Junior. Verkkopalvelu toimii liikkeen ja leikin laaja-alaisena oppimisen välineenä.

6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt –hanke Turussa julkaisi syksyllä 2018 yrityksille suunnattuja haasteita, joista yksi kohdentui suoraan varhaiskasvatukseen. Haasteessa haluttiin selvittää, miten liikuntateknologiaa voitaisiin hyödyntää alle kouluikäisten lasten kanssa ja toteuttajaksi valikoitui Happia Oy.

Breikkeri junior oli keväällä 2019 käytössä Yli-Maarian päiväkodissa. Tavoitteena oli kehittää verkkopalvelusta laadukas, varhaiskasvatuksen tarpeita tukeva palvelu. Yhteisen kokeilun avulla mukaan saatiin varhaiskasvatuksen ammattilaisia ja lapsia pienistä isoihin päiväkotilaisiin. Happia Oy:n Sanna Virtanen kävi kouluttamassa päiväkodin henkilökuntaa Breikkeri Juniorin käyttöön ja pitkin kokeilua päiväkodin ryhmät ja Sanna pitivät yhteyttä muun muassa Skypen välityksellä. Palautetta ja kehitysideoita kerättiin suullisesti keskustellen, kirjallisesti sähköpostilla ja lopuksi palautelomakkeilla jatkokehittelyä varten.

Breikkerissä seikkailee neljä hahmoa, ”ömppiä”, joilla jokaisella on omat erityiset piirteensä ja vahvuutensa. Yhteiskehittämisen kautta verkkopalveluun saatiin muun muassa uusia tehtäviä sekä oheismateriaalia, kuten lorujulisteita. Ömpit lähtivät kokeilun myötä elämään omaa elämäänsä päiväkodilla ja niiden ympärille rakentui monenlaista tekemistä (projektioppiminen), kuten sadutusta ja omien ömppien suunnittelua.

– Meille oli tärkeää osallistaa kehittämiseen mukaan niin arjessa toimivat ammattilaiset kuin lapsetkin. Ilolla otimme etäyhteyksiä päiväkotiin ja harjoittelimme samalla lasten kanssa digitaitoja videopuhelujen avulla. Suunnittelimme ja kokeilimme tehtäviä yhdessä ja nyt kevään kehittämisen tuloksia on siirretty Breikkeri Junioriin kaikkien käyttäjien hyödyksi. Yhteistyö oli sujuvaa ja innostavaa. Kiitos 6Aika -hankkeelle ja Yli-Maarian päiväkodille, kiittelee Happia Oy:n toimitusjohtaja ja ömppien ”äiti” Sanna Virtanen.

Ammattikorkeakoulut ovat mukana tuomassa tulevaisuuden rakennuksille – opetuksessa hyödynnetään kotimaista digi-innovaatiota – Oppimisen uusi aika

Rakennusalalla on siirrytty hyödyntämään entistä enemmän uusia digitaalisia työkaluja. Oppilaitokset ovat myös mukana tuomassa tulevaisuutta rakennustyömaille ottamalla opetuskäyttöön Fluent Progressin kehittämiä sovelluksia, joiden avulla rakennustyömaiden tehokkuutta voidaan parantaa. Opetustyössä Turun Ammattikorkeakoulu ja Turun ammatti-instituutti toimivat yhteistyössä ja yhteistyökumppaneina toimii myös yrityksiä, mm. Skanska ja YIT.

–      Olemme testanneet Fluent Progressin sovellusta ensimmäisen kerran syksystä 2018 rakennustuotannon johtamisen opintojaksolla. Kokemukset sovelluksesta olivat hyviä ja jatkossa sovellusta on tarkoitus hyödyntää mm. Työmaasuunnittelun ja – tuotannon suunnittelumenetelmät -opintojaksoilla tehtävissä erilaisissa projekti- ja harjoitustöissä, kertoo Karelian ammattikorkeakoulun rakennustekniikan opinto-ohjaaja Janne Väätäinen.

Nykyteknologian hyödyntäminen opetustyömailla

Turun, Metropolian ja Karelian ammattikorkeakoulujen rakennusmestari- ja rakennusinsinööriopiskelijat hyödyntävät Fluent Progressin digitaalisia työkaluja opetuksessa. Turun ammattikorkeakoulussa sovelluksilla on tehty oppilastyönä Turun ammatti-instituutin opetustyömaalle aikataulut, joiden pohjalta rakentamista johdetaan ja seurataan. Turun ammatti-instituutin rakennusalan opiskelijat tekevät itse rakennustyöt osana koulutustaan.

Turun ammattikorkeakoulussa sovellusten oppilaitoskäyttö on osa 6Aika: Tulevaisuuden Älykkäät Oppimisympäristöt -hanketta, joka hyödyntää älykkäitä fyysisiä ja virtuaalisia oppimisympäristöihin liittyviä palveluita, tuotteita ja teknologioita. Projekti on suuri ja osa EU-hanketta, jonka aikana kehitetään ratkaisuja mm. digitaalisten työkalujen tiimoilta ja hyödynnetään uutta teknologiaa kehittävien yritysten innovatiivisia ratkaisuja.

–      Yhteistyömme lähti hyvin alkuun keväällä 2019, kun aloimme hyödyntämään Fluent Planner -sovellusta Yli-Maarian opetustyömaalla yhdessä Turun ammatti-instituutin kanssa. Käytännössä sovelluksen avulla luotiin aikataulusuunnitelmat työmaalle. Suunnitelmissa on tarkoitus lähteä syventämään ja miettimään parhaita tapoja käyttää Fluent Construction -sovelluksia mm. Tuotannonsuunnittelu- ja ohjausjaksolla sekä Tehtävänsuunnittelu- ja aikataulu -jaksoilla. Haluamme hyödyntää sovelluksia oppilaiden projektitöissä käytännöntasolla, kertoo Turun ammattikorkeakoulun lehtori Tapio Keiramo yhteistyön kulusta.

–      Fluent Construction -sovellusten tietokantapohjaisuus mahdollistaa tiedon helpon hallinnan. Opetuskäytössä tämä on erityisen hyödyllistä, esimerkiksi harjoitustöistä ei tarvitse tehdä sekalaisia tiedostoja, joita hallitaan useilla eri alustoilla, nyt riittää, kun ohjaaja kirjautuu oppilaan harjoitustyömaalle ja tarkastaa tehdyn työn suoraan sovelluksessa, jatkaa Keiramo.

Pääkaupunkiseudulla sijaitseva Metropolia ammattikorkeakoulu hyödyntää Fluent Progressin sovelluksia rakennustekniikan opinnoissa.

–      Fluent Progress kävi pitämässä meille kattavan 3-päiväisen workshopin keväällä 2019. Toistamme käytännönläheisen workshopin myös alkavalla lukukaudella, kertoo Metropolia-ammattikorkeakoulun yliopettaja Mika Lindholm.

–      Olemme innoissamme alkaneesta yhteistyöstä oppilaitosten kanssa. Sujuva alkanut yhteistyömme on hieno esimerkki siitä, miten yritykset ja oppilaitokset rakentavat yhdessä digitaalista tulevaisuutta, toteaa Fluent Progressin toimitusjohtaja Marjo Danielsson.

Pilvipalveluna toimiva Fluent Construction on kokonaisuus, joka koostuu kolmesta keskenään integroidusta sovelluksesta:Fluent Planner, Fluent Go! ja Fluent Fix.

Fluent Progress on 17 asiantuntijan teknologiayritys, joka tarjoaa ja tuottaa digitaalisia palveluita rakennus- ja infra-alalle. Fluentin ratkaisut mahdollistavat monimuotoisen mobiililaitteilla tapahtuvan sähköisen tiedonkeruun, tallennuksen, analysoinnin ja tiedonsiirron eri järjestelmien välillä. Tavoitteena on mahdollistaa toimivampi tulevaisuus teknologian avulla. Toimistot sijaitsevat Joensuussa sekä Espoossa. 

www.fluentprogress.fi

huhtikuu 2019 – Oppimisen uusi aika

simua_poika_oulun-kaupunki-8479991

Case: Alvin AI, Simua Startup Ritaharjun koulun 7C luokka aloittaa parhaillaan englannin kielen tuntia, jossa hyödynnetään tekoälyä oppimisessa. Kyseessä on…

labrakuva-9186302

Aika: torstai 23.5.2019 klo 14.00 – 16.30 Paikka: Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), Kuntokatu 3, Tila F1-04 (HUOM! Tila muuttunut) Lisänäyttölaseilla tehokkuutta…

tc384o_espoo_22-5_tyc3b6pajakutsu-5710104

Haluatteko kehittää tulevaisuuden oppimisympäristöjä, tuotteita tai palveluja yhdessä käyttäjien ja muiden kehittäjien kanssa? Onko teillä tuote- tai palveluidea, prototyyppi tai…

kuva-5005408 Tervetuloa kuuntelemaan ja jakamaan kokemuksia Helsingin nopeiden kokeilujen ensimmäiseltä kierrokselta aamukahvien merkeissä Robert’s Coffee Jugendiin! nelja-yritysta-logot_1280-3245921

Aika: 29.5.2019 klo 11.00 – 17.00 Paikka: Tampereen ammattikorkeakoulu, Kuntokatu 3, Tampere, Auditorio A3-27 (HUOM! paikka on muuttunut). Kutsumme Teidät…

portaali-yrityskuva-banneri-2270052

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt järjestää matkan Turusta Tallinnaan 20.5.2019. Matkalle mukaan kutsutaan VR-toimijoita, ohjelmistotaloja ja pelialan yrityksiä. Lisäksi mukaan lähtee Steam-hankkeen henkilöstöä…

hackbanneri2-7481446

Aika: 17.-18.5.2019 Paikka: SparkUp, Turku, Tykistökatu 4, 20520 Turku Energiankulutuksen vähentämisellä niin kodeissa, kouluissa ja töissä on suuri merkitys päästövähennystavoitteiden…