alakoulut – Oppimisen uusi aika

vuores2-8986663

Kutsumme yrityksiä, opettajia sekä koulutusalan toimijoita Tampereelle, Vuores-talolle kuulemaan tuoreimpia tuloksia digitaalisten oppimisympäristöjen yhteiskehittämisestä Tampereella.  Esittelemme tapauksia niin perusopetuksesta, ammatillisesta…

Tampere – Oppimisen uusi aika

Tampereen osahankkeessa keskeisessä osassa ovat vastikkeettomat yhteiskehittämiskokeilut yritysten ja koulujen välillä. Kokeiluissa yritykset pääsevät testaamaan tuotteitaan oikeassa kouluympäristössä ja saavat arvokasta palautetta suoraan käytännön tilanteista. Oppilaitosten väki taas pääsee perehtymään opetusteknologian uusimpiin virtauksiin ja kehittämään entistä parempaa pedagogiikkaa.

Mukana ovat kaikki kouluasteet: Varhaiskasvatus, perusopetus, lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus. Tampereen ammattikorkeakoulu on myös mukana omalla osahankkeellaan. Vuoreksen kouluun (vuosiluokat 1-9) avattu Koklaamo on Living Lab -ympäristö, jossa opetusteknologiaa kehittävät yritykset voivat testata tuotteitaan ja toteuttaa kehittämisprojekteja.

Yhteiskehittämistä on tehty jo yli 30 yrityksen kanssa, ja niistä saadut tulokset ovat auttaneet yrityksiä kehittämään tuotteidensa markkina-arvoa. Lisäksi älykkäästä tilojen seurannasta tehdyn pilottikokeilun avulla saatiin arvokasta tietoa siitä, kuinka sensoridatan avulla voidaan tehostaa oppilaitosten tilankäyttöä ja mitata tilojen ominaisuuksia. Olemme myös järjestäneet yrityksille ja oppilaitoksille työpajoja ja verkostoitumistapahtumia, joissa on kehitetty yhteiskehittämisen mallia sekä oppimisen digitaalista ekosysteemiä. Tavoitteenamme onkin vakiinnuttaa Tampereelle yhteisesti sovitut käytänteet siitä, kuinka yritysyhteistyötä toteutetaan kun hanke päättyy.

Tähän mennessä kokeiluissamme on ollut mukana jo yli 30 yritystä. Klikkaamalla logoja pääset lukemaan lisää yhteistyöstämme!


artome_logo8x-8-8317502


atea-logo-7911212


cuppla_logo_600-9599887


cropped-logo-original-ovobots-2787967


freeed_logo-5401496


eepsoft-4814516


livingskills-logo-retina-4991927


logo-horizontal330_lorn-2347111


mediamaisteri-4485147


memoerabysolentium_pysty-6702579


promentor-logo-8805819


yetitablet-8795380


salli_logo_top-new-9589537



skillgrower-7922594


xortec-logo-6147371


tehotec-logo-1874251


rapal-logo-9790796


crealang_square_black-5388174


citynomadi-9400794


cropped-lola-panda-logo-4335095


dragonbox-7956404


ilonait-6150264


keeploop-9819614


logo_framery_rgb-7181708


naava-logo-5851517


qridi-9796544


reactored_logo_color_black_b-2476600


valmennuskeskus-7229990


vincit-7347730

Erityisasiantuntija
anna.rantapero-laine@hel.fi

Lehtori
marja.keranen@tuni.fi

Kehittämispäällikkö
harri.jurvela@tampere.fi

Lukiokoulutuksen johtaja
jorma.suonio@tampere.fi

Kehitysjohtaja
tuula.hoivala@tampere.fi

Lehtori
rauli.lautkankare@turkuamk.fi

Lehtori
johanna.pihlajamaa@oamk.fi

Digikehittämispäällikkö
harri.luttinen@espoo.fi

Projektipäällikkö
matti.hamalainen@forumvirium.fi

sivistystoimiala.projektitoimisto@turku.fi

Projektipäällikkö
anne.koskela@ouka.fi

Turun tapahtumat – Oppimisen uusi aika

hankkeen-paatosviestiin-9114711 Hankkeemme päättyi 30.11.2020. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja hankkeeseen osallistuneille tahoille! Verkkosivut pysyvät auki 30.11.2022 saakka, mutta niitä ei enää päivitetä.

Perinteinen luokan edessä tapahtuva opetus on vähentynyt ja oppijasta itsestään on tullut aktiivinen toimija, joka oppii päivän aikana monella eri…

Kokosimme kertyneet yhteiskehittämisen opit käsikirjan muotoon. Tutustu oppaaseen täällä ja lataa se omaksi! meeng-room-3865267

Virtuaaliset oppimisympäristöt tarjoavat oppimiseen uusia mahdollisuuksia. Reaalimaailma voi siirtyä 3D -ulottuvuuteen ja kotisivu muuttua virtuaaliseksi kotitilaksi. Opetus voidaan järjestää aika…

Kokosimme hankkeen opit loppujulkaisuun. Kannattaa tutustua ja poimia parhaat opit ja vinkit käyttöön!

Turun perusopetuksen osahankkeen kokeilun tavoitteena oli skaalata LudoCraft Oy:n aiemmassa pelitutkimushankkeessa kehitetty LudoTrek -oppimissovellus opetussektorille peruskouluikäisten lasten ja nuorten käyttöön…

Virtuaalinen päätösseminaarimme pidettiin 6.10.2020. Kiitos kaikille osallistujille!

Vallalla olevan oppimiskäsityksen mukaan lapset ja nuoret ovat itse aktiivisia toimijoita, jotka oppivat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ilmiöpohjaista ja toiminnallista oppimista tukee oppilaan mahdollisuus…

6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt- hanke pyytää tarjouksia verkkovalmennusalustan toteutuksesta   6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt järjestää tarjouskilpailun hankkeeseen liittyvän verkkovalmennusalustan toteuttamisesta. Selainpohjaisen verkkovalmennusalustan tavoitteena on lisätä pääsääntöisesti yrittäjistä…

hands-2847508__340-4070645

Alle kouluikäiset lapset käyttävät kaikessa tekemisessään ennakkoluulotonta mielikuvitustaan, josta meillä aikuisilla on enää murto-osa jäljellä. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapsia kannustetaan…

Nopeat kokeilut pyörivät Turun ammattikorkeakoulussa ilman hakuaikoja – Oppimisen uusi aika

Turun ammattikorkeakoulun kanssa tehtävillä nopeilla kokeiluilla ei ole erillisiä hakuaikoja. Neljään kehitysympäristöömme liittyvät kokeilut siis alkavat ja päättyvät yritysten omien kehitystarpeiden mukaan. Tavoitteena hankkeessamme on saada kaikki kokeilut valmiiksi pisimmillään kolmessa kuukaudessa, jonka jälkeen on usein helppo jatkaa uusien kokeilujen merkeissä.

Kokeiluideat sekä niiden tavoitteet ja aikataulut sulautetaan pilotteihimme joustavasti ja yrityksen kanssa tiiviissä yhteistyössä. Pilotit toimivat muun muassa seuraavien teemojen ympärillä: virtuaali- ja lisätty todellisuus, pelillisyys, robotiikka, liikunta- ja hyvinvointiteknologia, 3D-mallintaminen, tila-analytiikka, oppimisanalytiikka, IoT, tekoäly opetuksessa sekä kestävät energiaratkaisut. Kokeilun kesto, tavoitteet ja aikataulu sovitaan aina tapauskohtaisesti.

Lue lisää Turun ammattikorkeakoulun kanssa tehtävästä kehitystyöstä ja sen aihealueista täältä. Teemme yritysten kanssa laajalla skaalalla ketteriä nopeita kokeiluja, joiden lähtökohtina ovat aina yritysten palvelu- ja tuotekehitystarpeet. Kaikki neljä pilottiamme toimivat myös tiiviissä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Kokeilut tehdään matalalla kynnyksellä ilman palkkioita tai maksuja ja mahdollisimman joustavasti kuhunkin aihepiiriin sopivalla tavalla.

Kokeilemaan pääsee ottamalla yhteyttä: Rauli Lautkankare

Espoo – Oppimisen uusi aika

rahoittajan_logot_3-500x100-2452086 rahoittajan_logot_2-380x70-7058171 rahoittajan_logot_1-300x60-9754025

Espoon kaupungin sivistystoimi luo ja kehittää kokeilujen kautta syväoppimista ja oppimisen iloa synnyttäviä innovaatioita sekä kestäviä ja älykkäitä oppimisympäristöjä. Jo aiemmin luotuja hyviä käytäntöjä viedään eteenpäin ja skaalataan laajempaan käyttöön.

Työtä tehdään yhdessä uutta liiketoimintaa kehittävien yritysten sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Innovaatioita luodaan yhteiskehittämisen periaatteiden mukaisesti, vastikkeettomien kokeilujen kautta ja usean organisaation yhteistyössä. Kokeilemalla eri ratkaisuja synnytetään kaikille osapuolille uutta osaamista oppimisympäristöistä, uusista palveluista, tuotteista ja teknologioista.

Kumppaneille tarjoamme kehittämisen verkostoja ja kokeilualustan, joka kattaa laajasti Espoon eri toimijat ja alueet. Toimintamme kohdistuu koko elinikäisen oppimisen kaarelle ja koko kaupunki on oppimisympäristönä. Hankkeeseen otetaan mukaan yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita kestävän tulevaisuuden älykkäiden oppimisympäristöjen yhteiskehittämisestä kaupungin, muiden yritysten sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Aiheesta kiinnostuneet TKI-toimijat toivotamme tervetulleeksi yhteistyöhön ja tutustumaan hankkeen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Espoon oppimisympäristöjen kehittämisen tapahtumista tiedotetaan kehittäjäverkostolle – laita meille sähköpostia, jos haluat kutsun seuraavaan verkostoitumistapahtumaan!

Lähetä meille sähköpostitse ehdotuksesi:

  • mitä ratkaisua yrityksenne haluaisi kehittää yhdessä Espoon Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hankkeen kanssa?
  • Mitä hyötyjä tavoittelette yhteistyöstä ja mitä haluatte tarjota kehittäjäyhteisöllemme?

Otamme mielellämme vastaan myös muita toiveita ja ideoita yhteistyöstä: meri.vainio@espoo.fi

180323_espoo_yhteiskehittaminen_mgl0466-4260944 180323_espoo_yhteiskehittaminen_mgl0534-8562247 180323_espoo_yhteiskehittaminen_mgl0457-2663190

Kumppaneille tarjoamme kehittämisen verkostoja ja kokeilualustan, joka kattaa laajasti Espoon eri toimijat ja alueet.

Haluatteko kehittää oppimisympäristöänne tai sen tuotteita ja palveluita yhdessä  yritysten ja yhteisöjen kanssa?  Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hankkeemme verkostossa avataan monenlaisia haasteita ja kehittämisen kohteita yhteiskehittämiselle. Löytyykö niistä teidän oppimisympäristöönne sopivia kehittämisen kohteita?

Lähettäkää meille sähköpostitse ehdotuksianne:

  • mitä ratkaisua haluaisitte kehittää yhdessä Espoon Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hankkeessa olevien yritysten ja yhteisöjen kanssa?
  • millaisen oppimisympäristön haluaisitte avata yhteiskehittämiselle?
  • minkä ikäisiä oppijoita oppimisympäristössänne toimii ja miten he voisivat olla yhteiskehittämisessä mukana?

Otamme mielellämme vastaan toiveita ja ideoita yhteistyöstä!

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hankkeessa avataan erilaisia oppimisympäristöjä avoimiksi yhteiskehittämisen alustoiksi yrityksille ja yhteisöille. Oppimisympäristöjä voidaan kehittää kokonaisvaltaisesti tai eri teemojen ympärillä. Avaamme tämän yhteiskehittämisen tki-toimijoille hyödynnettäväksi ja mahdollisuudeksi.

Lähettäkää meille sähköpostitse toiveitanne tki-toiminnan kohteista. Lähdetään yhdessä kehittämään ja etsimään uusia tuulia ja vaikuttavuutta tulevaisuuden älykkäiden oppimisympäristöjen äärellä!

Otamme mielellämme vastaan toiveita ja ideoita yhteistyöstä!

Erityisasiantuntija
anna.rantapero-laine@hel.fi

Lehtori
marja.keranen@tuni.fi

Kehittämispäällikkö
harri.jurvela@tampere.fi

Lukiokoulutuksen johtaja
jorma.suonio@tampere.fi

Kehitysjohtaja
tuula.hoivala@tampere.fi

Lehtori
rauli.lautkankare@turkuamk.fi

Lehtori
johanna.pihlajamaa@oamk.fi

Digikehittämispäällikkö
harri.luttinen@espoo.fi

Projektipäällikkö
matti.hamalainen@forumvirium.fi

sivistystoimiala.projektitoimisto@turku.fi

Projektipäällikkö
anne.koskela@ouka.fi

opetuspeli – Oppimisen uusi aika

oppimisen-fiesta-1-11-2017_019-7978159

Opetuspelit ja tulevaisuuden oppimisympäristöt -sparraustilaisuus yrityksille Pelialan yrittäjä – mitä jos laajentaisitkin koulutuksen ja opetuksen puolelle? Järjestämme Helsingissä valmennuksen pelialan…

kaupunginmuseon-yhteiskehittc3a4mispc3a4ivc3a4_kuva-1_pieni-2624383

Kaupunginmuseon pienoismallin pelillistämishaaste oli innostava kokemus kaikille Alkuvuodesta 2018 Helsingin Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt –osahanke lähti selvittämään yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa…

pelillistäminen – Oppimisen uusi aika

Vallalla olevan oppimiskäsityksen mukaan lapset ja nuoret ovat itse aktiivisia toimijoita, jotka oppivat vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ilmiöpohjaista ja toiminnallista oppimista tukee oppilaan mahdollisuus…

energia_hackathon_voittaja2019-8992584

Turussa järjestettiin 17.–18.5. energiamurroksen visualisointiin ja pelillistämiseen keskittynyt hackathon. Hackathonin voitti Punnu Games -yritystiimi lisättyä todellisuutta, vastuullista energiankulutusta ja joukkoistettua…

hackbanneri2-8242642

Aika: 17.-18.5.2019 Paikka: SparkUp, Turku, Tykistökatu 4, 20520 Turku Energiankulutuksen vähentämisellä niin kodeissa, kouluissa ja töissä on suuri merkitys päästövähennystavoitteiden…

looppikuva-4296574

Huoleti on kännykkäsovellus, joka auttaa jatkamaan elämää vakavasta sairaudesta tai haastavasta elämäntilanteesta huolimatta. Se on mobiilisovellus huolestuneelle ja hänen läheisilleen.…

Kokemuksia Helsingin nopeista kokeiluista – Oppimisen uusi aika

Nopeat kokeilut: Miten kehittää lukiolaisten työnhakutaitoja? – Uniikkiura Oy:n kokemuksia yhteiskehittämisestä

Keväällä Helsingissä julkaistut nopeiden kokeilujen haasteet ovat olleet käynnissä syyslukukauden 2018 aikana. Yhteensä 10 yritystä on kehittänyt tuotteitaan haasteiden parissa ja jo tässä vaiheessa näyttää siltä, että kokeilut ovat olleet onnistuneita ja tarvelähtöinen prosessi toimii yritysten ja tuotekehityksen näkökulmasta. Näiden kymmenen kokeilun myötä kehitetään laaja-alaisesti yritysten mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä kaupungin kanssa ja viedään eteenpäin nopeiden kokeiluiden konseptia kaikille yrityksille sekä laajemmin koko ekosysteemille hyödynnettäväksi.

Yksi kokeilussa mukana olleista oli lukiolaisten työnhakutaitojen kehittämishaasteeseen osallistunut Uniikkiura Oy. Elokuun yrityspäivässä Uniikkiura Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Välivehmas toivoi prosessiin osallistumisesta apua tuotteen skaalautuvuuteen ja räätälöimiseen uudelle kohderyhmälle. Yhteiskehittäminen Uniikkiuralle mahdollistui, kun kokeilupariksi nopeaan kokeiluun löytyi Helsingin aikuislukio.

Kaisa Välivehmas on ollut tyytyväinen nopeiden kokeilun prosessiin ja erityisesti yhteiskehittämisessä mukana olleeseen lukioon ja sen henkilökuntaan ja opiskelijoihin. Heti alusta saakka nopealla kokeilulla oli Aikuislukion rehtorin Niina Peltosen vahva tuki. Kokeilun aluksi perustettiin tiimi, jonka avulla kokeilua lähdettiin viemään eteenpäin. ”Kokosimme opinto-ohjaaja Iina Vileniuksen ja erityisopettaja Päivi Rantalan kanssa pilottitiimin, johon kuului erilaisissa tilanteissa olevia opiskelijoita.” Kaisa Välivehmas kertailee yrityspäivän jälkeistä kokeilun aloitusaikaa.

Vaikka odotukset olivat korkealla jo ennen prosessia, Kaisa kokee saavuttaneensa kokeilussa enemmän kuin odotti. ”Nuorten avoimuus ja aito kehittämishalu ovat olleet upeita juttuja. Työkalua on kehitetty suoraan käyttöön, se ottaa huomioon myös esimerkiksi arjen haasteet ja kiireen” Kaisa miettii.

Nopeiden kokeilujen prosessin keskiössä on yrityksen tuotteen yhteiskehittäminen. Kokemus siitä, että yritys saa käyttäjäpalautetta kokeilun myötä on osoittautunut ensiarvoisen tärkeäksi. ”Yhteiskehittäminen on välttämätöntä. Varsinkaan digitaalista tuotetta ei voi tehdä ilman loppukäyttäjää. Sen pitää loppujen lopuksi toimia itsenäisesti ja olla äärimmäisen konkreettinen. Sen kehittäminen ei onnistu, ellei ymmärrä sen käyttäjätarpeita ja toimintaympäristöä”, Kaisa pohtii yhteiskehittämistä yrityksen näkökulmasta.

Myös opettajan näkökulmasta yhteiskehittämien prosessi saa kiitosta: ”Vakuutuin melko nopeasti siitä, että tämän tyyppinen yhteiskehittäminen hyödyttää kaikkia, niin opiskelijoita kuin meitä ammattilaisia”, opinto-ohjaaja Iina Vilenius Helsingin aikuislukiosta pohtii. Usein prosessiin mukaan lähteviä on mietityttänyt se, kuinka paljon kokeilu vie aikaa muulta. ”Tietysti etukäteen ajattelee, että tällainen vie paljon voimia ja vaatii aikaa. Minulle tapahtui kuitenkin päinvastoin, sain lisäenergiaa ja paljon uusia ajatuksia”, Iina kertaa kokemuksiaan.

Kokeilun aikana on yllättänyt se, miten lähellä koulu- ja työmaailma ovatkaan toisiaan. Lisäksi tuotteen kehittäminen monialaisessa työympäristössä yhdessä opettajien kanssa tuo arvokkaan lisän tekemiseen ja mahdollistaa eri alojen ammattilaisten tietotaidon hyödyntämisen. ”Iinan ja Päivin ammatillinen asiantuntemus ovat olleet huippuja”, Kaisa kiittelee yhteistyökumppaneitaan.

Onnistuneen kokeilun taustalla on yhteisen tahtotilan lisäksi toimiva kommunikaatio ja säännölliset tapaamiset. ”Syksyn aikana olemme porukalla vähitellen säännöllisten tapaamisten ja avoimien keskusteluiden ja työpajojen kautta hioneet HRHelpistä toimivaa oppimisen, motivoitumisen ja voimaantumisen ohjaustyökalua koulumaailmaan”, Kaisa sanoo ja korostaa luottamuksen ja keskustelun merkitystä yhteiskehittämisessä. ”Välillämme on ollut alusta lähtien vahva luottamus ja into. Meidän porukassa saa kysyä mitä vain ja vaikka kuinka monta kertaa.”

Nopean kokeilun prosessi on avannut silmät myös sille, miten laaja-alaista hyötyä yhteiskehittämisestä on ja seuraavaan kierrokseen mukaan lähteville on myös antaa vinkkejä. ”Mukaan lähtevälle haluaisin sanoa, että kannattaa bongata kaikki hyöty; verkostot, uudet työtavat, virheet, joista oppii ja se, että jo koko prosessi on hyödyllinen matka kaikille osapuolille, jos siihen antautuu. Jos lopputuloksena syntyy jotain konkreettista näin nopean kokeilun tuloksena, niin sehän on valtava bonus”, Iina Vilenius miettii.

Hankkeen antama tuki saa myös kiitosta. Sekä Kaisa että Iina kiittelevät Helsingin kaupungin yritysasiamies Raigo Megerildiä saadusta tuesta kokeilun aikana.

Kokeilun opit jaetaan avoimesti muillekin yrityksille hyödynnettäväksi. Kokeilu lisää ymmärrystä siitä, mitä liiketoimintamahdollisuuksia yrityksillä on lukiolaisten työelämätaitojen kehittämisessä ja mitkä ovat toimivat tavat kehittää kyseistä teemaa. Kokeilu toteutettiin niin sanottuna kokeilupalveluhankintana.

Lataa tästä Uniikkiuran kokeilun loppuraportti.

Seuraavat nopeiden kokeilujen haasteet ovat juuri nyt auki Helsingissä ja Oulussa. Hakuaika molemmissa kaupungeissa jatkuu 7.1.2019 saakka.

opetuspelihaaste – Oppimisen uusi aika

kaupunginmuseon-yhteiskehittc3a4mispc3a4ivc3a4_kuva-1_pieni-9412776

Kaupunginmuseon pienoismallin pelillistämishaaste oli innostava kokemus kaikille Alkuvuodesta 2018 Helsingin Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt –osahanke lähti selvittämään yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa…

Oppimisen uusi aika etusivu – Oppimisen uusi aika

rahoittajan_logot_1-300x60-2048270 kaupungin_siluetti_suuri2-6717876 kaupungin_siluetti_1366x768_2-4154559 kaupungin_siluetti_pieni-e1525809565895-2445338

6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hanke vahvistaa oppimiseen sekä älykkäisiin fyysisiin ja virtuaalisiin oppimisympäristöihin liittyviä palveluita, tuotteita ja teknologioita kehittävien yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Hankkeen aikana kehitetään ratkaisuja ja järjestetään kokeiluja mm. digitaalisten työkalujen, VR- ja AR-teknologioiden, koulutus- ja oppimisanalytiikan, fyysisten oppimisympäristöjen sekä tuote- ja palvelukehitysympäristöjen tiimoilta.

Laajan kansallisen verkostomme ja monipuolisen kehittämis- ja kokeilutoimintamme avulla luomme uusia ratkaisuja yhdessä yritysten ja käyttäjien kanssa. Näin saamme uusia ratkaisuja tämän päivän oppimisympäristöihin sekä moderneja, käyttäjälähtöisiä oppimisympäristöjä tulevaisuuteen.

Tule mukaan! #oppimisenuusiaika on nyt.

kaupunki_tumma-5085843 KOKO KAUPUNKI OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ robotti_tumma_matalampi-8481778 FYYSISET KOHTEET ÄLYKKÄINÄ JA KESTÄVINÄ OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ uudet_tyokalut_tumma_matalampi-9207007 DIGITAALISET TYÖKALUT JA UUDET TEKNOLOGIAT ar_vr_tumma-9803996 VIRTUAALISET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA LISÄTTY TODELLISUUS analytiikka_tumma-9092782 OPPIMIS- JA KOULUTUSANALYTIIKKA uudet_oppimisymparistot-1-2289592 TUOTE- JA PALVELU- KEHITYSYMPÄRISTÖT SEKÄ TKI-INFRA 6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt -hanke lähti alusta saakka murtamaan raja-aitoja yritysten ja koulujen välisestä yhteistyöstä. Toiminnan edetessä tavoitteessa on saavutettu merkittäviä edistysaskeleita. Kouluja on avattu kokeilualustaksi yrityksille nopeiden kokeilujen ohjelman myötä.

Tarjoamme uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille, jotka kehittävät fyysisiin ja virtuaalisiin oppimisympäristöihin liittyviä palveluita, tuotteita ja teknologioita. Yritykset pääsevät kehittämään tuotteitaan yhdessä niiden käyttäjien eli oppilaiden, opiskelijoiden ja opettajien kanssa sekä tutkimus- ja kehittämisorganisaatioissa toimivien asiantuntijoiden kanssa. Järjestämme runsaasti kokeiluja sekä demonstraatioita eri sisällöillä ja menetelmillä mukana olevissa kaupungeissa (Helsinki, Espoo, Turku, Tampere, Oulu). Tarjoamme myös yritysvalmennuksia sekä tukea yritysten kansainvälistymiseen.

Aitiopaikka tulevaisuuden tuotteisiin ja palveluihin

Opettajat ovat keskeisessä roolissa yhteiskehittämisessä: he pääsevät aitiopaikalta näkemään, mikä kaikki on nykytekniikalla mahdollista ja vaikuttamaan, mihin suuntaan koulutusalan tuotteita kehitetään. Yhteiskehittäminen tarjoaa myös oppilaille ja opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä osallistumaan yritysten tuotekehitysprosesseihin ja tätä kautta tutustumaan yritysten arjen toimintaan.

Yhteiskehittämisen kautta jalostuneet tuotteet ja palvelut vastaavat paremmin opetuksen ja oppilaitosarjen tarpeisiin. Tulevaisuudessa kaupungit voivat hankkia entistä laadukkaampia ja pedagogisesti vaikuttavampia oppimisympäristöratkaisuja.

Erityisasiantuntija
anna.rantapero-laine@hel.fi

Lehtori
marja.keranen@tuni.fi

Kehittämispäällikkö
harri.jurvela@tampere.fi

Lukiokoulutuksen johtaja
jorma.suonio@tampere.fi

Kehitysjohtaja
tuula.hoivala@tampere.fi

Lehtori
rauli.lautkankare@turkuamk.fi

Lehtori
johanna.pihlajamaa@oamk.fi

Digikehittämispäällikkö
harri.luttinen@espoo.fi

Projektipäällikkö
matti.hamalainen@forumvirium.fi

sivistystoimiala.projektitoimisto@turku.fi